Univaikeuksia
Brutalistista leireilyä
Eräs rouva sanoi, että en ehdi Debaan tänään. Hän neuvoi, että ennen Debaa on yksi leiripaikka, jonne ehdin ennen pimeää. Täällä ei ole telttavuokrausta tai mitään, joten näyttää että nukun tässä pöydän penkillä. Ei vaikuta, että yöllä sataisi. Tässä on puu yläpuolella, joten tihku ei edes haittaisi. Käyn katsomassa saisiko tuolta vettä. Eväistä on kolmasosa ilmakuivattua kinkkua jäljellä. Järsin sen, juon nesteytysjuoman ja menen petiin...
Aamun jälkeen
Ei mennyt putkeen viime yö. Oli kylmä, en nukkunut. Nyt on kello kuusi ja tallailen jo menemään. Debaan 8 km. Oli se nainen oikeassa, että ei ollut järkeä jatkaa matkaa. Tänne polulle kun olisi jäänyt pimeässä, niin ei olisi ollut niin kiva. Maisemat on hienot, mutta ei jaksa ottaa kuvia. Pitää päästä Debaan. Nälkä.
Viimein, Deba!
Deba oli kiva pikkukylä, jotenkin puolittain kesken tai puolittain hajonnut. Yllättävän paljon kauppoja, mutta ei mikään turistimesta. Olin kylän ainoassa alberguessa. Olen vähän kipeä sen edellisyön metsäseikkailun jälkeen, joten tarkoitus oli mennä hotelliin ensi yöksi, mutta ainoa hotelli oli täynnä. Ja tässä on sellainen ongelma, että seuraavan 24 kilometrin aikana ei ole kaupunkeja. Se on nyt vähän liikaa tässä tilassa. Joten, suunnitelma on, että hylkään Camino-reitin ja kävelen 5 kilometriä rantaa pitkin seuraavaan kaupunkiin. Siellä kuulemma on albergue, tai ainakin hotelli. Ja sitten pitää katsoa, missä kunnossa olen huomenna. Mutta ihan hyvä sää kävellä, pilvistä. Kunhan ei rupea satamaan. Löysin tuolta rannalta simpukankuoren, jonka laitan reppuun Caminon symboliksi, perinteen mukaisesti.
B-suunnitelma
Sain tässä sellaisen ajatuksen, että jos jatkan Mutrikusta rantaa pitkin Bilbaoon. Siten ei tulisi yhtään pitkää etappia. Ja täällä menee näitä muita polkuja, joten ei tarvitsisi edes kävellä koko ajan asvaltilla. Tämä on B-suunnitelma, mutta ensin pitää päästä sinne Mutrikuun. Kävelen autotien laitaa. En halua kiivetä tänään yhtään. On sellainen tiukka yskä ja nuha. Sama tauti, joka oli lennon jälkeen, tuli takaisin. Tuossa meni fillaristi, jolla oli laukussa simpukka. Tämä reitti taitaa olla virallinen fillari-Camino.
Matkajuoruja
Tapasin eilen pariskunnan Christian ja Paola, Saksasta ja Meksikosta. Christian oli ollut Kouvolassa. Joku sen kaveri oli opiskellut siellä. Se oli käynyt kyläilemässä, syönyt itsetapettua kuhaa. Nämä olivat ensimmäiset sosiaaliset ihmiset, joita tullut vastaan. Tai siis sillä lailla sosiaaliset, että kutsuvat syömään. Myös he sanoivat, että eivät olleet tavanneet kunnolla oikein ketään, niin eivät osanneet verrata millaista jengiä täällä Camino del Nortella on verrattuna Camino Francesiin. Sanoivat, että Frances on massaturistitapahtuma, länteen päin valuva festivaali.





