Ensimmäiset askeleet
Helsinki - Irún
Ensimmäinen ja toinen matkapäivä. Aloitin eilen Helsingissä junalla kentälle, siellä odottelua ja yölento. Mulla on aika paha nuha, joten matka oli vähän ärsyttävä. Barcelonassa puoli päivää odottelua ja lyhyt lento Irúniin. Päätin ottaa oman majotuksen, kun tämä flunssantapainen on tässä päällä. Toivottavasti nukutun yön jälkeen olisi ohi. Kello on vasta yhdeksän, mutta minä menen nukkumaan.
Camino alkaa, virallisesti
Päivän päätteeksi oli vielä pieni tehtävä: Kävin hakemassa credentialin, eli lapun johon Caminon edetessä kerätään leimoja. Majapaikan omistaja sanoi, että mene tuohon kirkon viereen ja soita ovikelloa. Siellä oli ovikello ilman mitään mainintaa, että mikä se rakennus on, tai mikä se ovikello on. Mutta, vaikka oli jo iltakahdeksan, vanha mies avasi oven, täytti tarvittavat tiedot lappuun ja antoi kartan.
Kohti San Sebastiania
Vähän parempi fiilis tänään. Ajattelin kävellä suunnilleen kymmenen kilometriä, eli pikku lenkin. Katsotaan, miten käy.
Olen kävellyt nyt pari tuntia ja nähnyt kaikki mahdolliset eläimet: Härkiä, lehmiä, aaseja, hevosia, pienempiä hevosia, lampaita, yksi koira käveli mun kanssa vähän matkaa. Ylämäkeä on aika paljon.
Tie on yllättävän vaativa. Tällä hetkellä on hiekkaa, joka on täynnä kiviä. Pitää katsoa joka askelta. Aiemmin oli sepeliä, jota kukaan ei viitsinyt tasoittaa. Kävelen vuoren rinnettä sivusuuntaan Irúnin kaupungin yläpuolella kohti San Sebastiania. Tässä piti olla ravintola. Ei ollut. Tuossa on pieni lähde. Mikään ei sano, onko se juotavaa.
Huh! Vuorta pitkin kävely on rasittavampaa kuin tasaisella. Luulin, että tämä kymppi kuluisi vähän nopeammin. Ei se mitään. Melkein pääsin kurkistamaan mäen reunan takaa San Sebastianin suuntaan. Toivon että se on San Sebastian. Sää on ollut hyvä: Puolipilvistä, enimmäkseen pilvistä, muutama tippa vettä. Ei ole ollenkaan liian kuuma, paitsi ylämäissä. Täällä ei ole juuri ketään. Koiranulkoiluttajia ja lenkkeilijöitä menee välillä ohi. Tulee mieleen menneet ajat, kun tätä on menty hevoskärryllä. Voi kuvitella ryövärit mäen yläosassa venaamassa. Mahtuisi tässä kaksi kärryä ohittamaan. Tällä hetkellä kalliota jalan alla.
Tuntuu alamäeltä. Tuossa oli taas lähde. Nyt katsoin tarkemmin, että se tulee kiviseinästä. Pakko sen on olla vuoristolähde. Vähän maistoin, mutta en ruvennut juomaan. Hyvää oli. Vasemmalla puolella on droppi, minne kun tipahtaa, pääsee kierimään pitkän matkaa. Tai on siinä piikkilanka-aita eläimille viisi metriä tien alla. Siihen jää sitten jumiin. Oikealla on kallioita ja lehtimetsää.
Ihan kreisi alamäki. Asvalttia, mutta koko ajan sellaisessa kulmassa, että joutuu ottamaan pikkuaskeleita. Etureidet kovilla. Tässä mennään kohti kaupunkia...
Cafe con leche!
Kello kolme, päivän ensimmäinen kahvi! Se matka oli enemmän sitoumus kuin olisi olettanut. Olen tähän mennessä nähnyt ehkä kuusi vaeltajaa. Tässä kylässä liehuu merirosvoliput.
Kävelen satama-alueen läpi. Piti vähän kysyä neuvoa, että mistä saa veneen toiselle puolelle jokea. Kuulostaa että kohta rupeaa satamaan kunnolla. Ukkonen jytisee. En olisi löytänyt tänne ilman neuvoja, näyttää ihan umpikujalta.
Ukkonen tuli ja raekuurokin, heti kun oli ylitetty joki. Odotin parikymmentä minuuttia sadetta paikallisen Igerin kanssa. Merimiehen näköinen baarimikko. Sanoi, että ei ollut ihan normimyrsky. Mutta nyt taas ihan hyvä sää, jos vain ei tulisi uudestaan.
Hukkasin reitin jo toisen kerran tänään. Löysin sen pienen kirkon takaa. Ei näkynyt keltaisia nuolia missään. Oli vain simpukan kuva seinässä. Sen jälkeen näkyi nuoletkin.
Kaikki kävelee koira vapaana. Olenkohan nähnyt yhtään hihnassa kaupungin ulkopuolella.
Maanvyörymä tiellä. Sähköjohdot ihan miten sattuu maassa.
Sen sijaan, että olisin pysähtynyt, mihin alunperin suunnittelin meneväni, jotenkin vain jatkoin siitä. Se oli veneylityksen jälkeen. Enää ei tunnu kipeältä olo, että mikäs tässä vaikka jatkaisikin. Reitti on paljon vaativampi, mitä Suomessa harjoittelin. Oli se loska ja puoliksi sulanut jää haastavaa omalla tavallaan, mutta täällä on nousut.
