Kolimalle Sun, Jun 18, 2023, 9:21 AM Ilma oli pysynyt veneessä yön yli. Kohta kannan kamat rantaan ja lähden kohti Kartiskan laavua Kolimalla.
Kartiskan laavu Sun, Jun 18, 2023, 11:24 PM Luksuspaikka näköalalla. Peilityyntä. Ei edes juuri hyttysiä. Pari selkää oli Kolimalla joita ei olisi tuulella hauska vetää. Onneksi sää oli täydellinen. Ihmisiä ei missään. Ehkä neljä venettä näin kaukaa.
Camp Tuuliajo Mon, Jun 19, 2023, 5:15 PM Aamulla huomasin että laavun kattohirren päällä oli pääskyn pesä. Siellä kaksi karvapalloa. Otin kamat ulos nopeasti etteivät häiriintyisi liikaa. Kyllä se uskalsi käydä ne ruokkimassa kun luuli että nukuin vielä. Meloin muutaman kilometrin selän peilityyntä, sitten alkoi pilveä ilmaantua ja ukkonen jyrähti muutaman kerran joten ajattelin ottaa päiväunet ja leiriydyin Sorkanvuoren viereen. Leiriä pystyttäessä vene lähti tuulen mukana. Piti uida se takaisin pidemmältä poukamaa. Klo 17.
Tässä on nyt mennyt muutama päivä. Olen ylittänyt Koliman. Ensimmäinen aamupäivä meni pakkaillessa ja veneen siirrossa 100 metrin päähän harjun toiselle puolelle, missä oli hyvä lähtöpaikka. Ehdin kuitenkin aika pitkälle, kahden selän yli Kartiskan laavulle. Selät olisivat olleet varsin rankkoja, jos ei olisi hyvä keli, mutta päivä oli peilityyni. Laavu oli aivan upealla paikalla laakealla kalliolla ilta-aurinkoon päin.
Aamulla kuului erikoisia ääniä. Voimakas pyrähdys, sitten tepastelua ja taas pyrähdys. Huomasin laavun katon rajassa pääskyn pesän hirren päällä. Pääsky luuli että nukun vielä ja kävi ruokkimassa kahta pikkupääskypalleroa. Siirryin nopeasti rantakalliolle, etten häiritsisi ruokintaa liikaa. Kalliolla fiksailin varusteita ja lähdin vasta puoliltapäivin jatkamaan.
Iltapäivällä sää alkoi muuttua, joten etsin jonkinlaisen paikan riippumatolle ennen myrskyä. Ehdin oikein hyvin kasata suojan, mutta siinä hötäkässä menetin veneen. Uin sen takaisin jonkun matkan päästä poukamasta. Otin nokoset ja katsoin kun tuuli riepottelee pressua. Vähän ukkonen jyrisi, mutta ei osunut kohdalle. Sään selvittyä, päätin jatkaa etsimään parempaa yöpymispaikkaa, vaikka oli jo ilta.
Juuri auringonlaskun aikaan näin petolinnun kiertelevän saarta ja uikuttavan. Mietin että se etsii kalaa, mutta kun tulin lähemmäksi, näin poikkimenneen puun nokassa ison keppikyhäelmän, ja toinen lintu tuli paikalle. Molemmat partioivat pesää ja uikuttivat. Otin pari kuvaa ja poistuin.
Pistin maton roikkumaan vastapäisen rannan puihin. Hyttysiä oli taas aivan järkyttävästi. Nukkumista ne eivät oikeastaan haittaa, mutta kaikki muu on vaikeaa.
Aamulla hyttyset eivät olleet vähentyneet, ja nyt mukana oli paarma ja mäkäräiset, joten päätin evakoitua ennen aamupalaa. Tavoitteeni oli päästä Rakajan laavulle, kokata kunnolla, ja jatkaa alas Kärnänkosken suuntaan.
Laavulle mennessä ohitseni souti pariskunta. He olivat ensimmäiset ihmiset joita olen nähnyt huutoetäisyydellä sen jälkeen kuin lähdin Niemenharjusta. Eivät kyllä huutaneet mitään.
Laavulla oli toinen pariskunta, mökkiläisiä, jotka olivat tulleet kokkailemaan. Kertoivat jutelleensa soutajien kanssa. Kertoivat myös hyödyllistä infoa, kuten että Kärnänkosken loppupää on tosi paha. Jonkinlainen suora jyrkkä liuku, missä voimala tai joku laitos on ollut. Pitää katsoa miten siitä selviän.
Tein oikein luksusruoan ottaen huomioon että melkein kaikki on loppu. Riisiä ja tomaattisoosi jossa runsaasti porkkanaa ja varsinkin selleriä. Pitää alkaa miettiä mitä ostan Viitasaaresta kun sinne kerkeän huomenna tai ylihuomenna.
Rakajan laavulle Tue, Jun 20, 2023, 1:17 PM Jatkoin eilen pikkumyrskyn jälkeen Lopakkoon. Sieltä tänään pikainen evakuointi hyttysten takia. Tarkoitus kokata laavulla. Lopakkoa vastapäisellä saarella oli vaikuttava pesä katkenneen männyn päässä. Sitä kierteli kaksi uikuttavaa ruskeaa petolintua. Olisivatko vaikka sääksiä?











